Me vastaan ne - miten kahtiajako lopulta lakkaa?
Topi
(Ota tästä mukaasi se, mikä sinua juuri nyt puhuttelee, loput voit jättää myöhempään tarkasteluun. Kiitos. )
 

Kahtiajako meihin ja niihin tuntuu melkeinpä sisäsyntyiseltä jaottelutavalta psyykessämme. On me, jotka tehdään näin ja ne jotka tekee noin. On me, jotka tiietään ja ne, jotka ei tiiä. On me, jotka ei ja ne, jotka joo.


Tämä jaottelu tuo mukanaan oikeutuksen tunnon, jonka saattelemana vahvistamme vastakkainasettelua ajattelussamme, teoissamme ja omassa subjektiivisessa todellisuudessamme. Ehkä syytämme niitä siitä, että he yrittävät jakaa ihmisiä kahteen leiriin ja pyrkivät luomaan näin vastakkainasettelua. Ja tällä samalla reaktiollamme vahvistamme omalta osaltamme kahtiajakoa, pallottelemme samaa energiaa pingispallon lailla eestaas. Ja näin näennäinen kuilu välillämme
syvenee.

Niinkuin eräs viisas sanoi: ”Ole se muutos, jonka toivot maailmassa näkeväsi.”

Ole se muutos… Muutos siis on ensisijaisesti olemista, ja vasta olemisen luonnollisena seurauksena ilmenee tarvittava tekeminen, jos sellaista on.

Jos visiona on yhtenäinen maapallo, jossa todella olemme yhtä ja ilmennämme sitä yhteisessä maailmassamme, on jokaisen oma tehtävä tarkistaa, millaista
maailmaa sisällämme ruokimme, kannattelemme ja vahvistamme. Millaisesta kohdasta toimintamme kumpuaa?


Uskon, että on oikein tuoda epäkohdat esille, asiat päivänvaloon ja tietoisuuteen. Seisoa omassa totuudessaan ja ilmentää sitä parhaansa mukaan. Pitää silmällä sitä, että jokaisen ihmisen vapaa tahto tulee kunnioitetuksi mahdollisimman puhtaasti. Vetää tarvittaessa rajat. Kuunnella omaa kutsuaan toimintaan. Tehdä se, minkä sydämessään tietää oikeaksi ja mitä kohtaan vetoa tuntee.

Muutoksena oleminen ei siis ole kutsu passiivisuuteen, vaan yksilöstä riippuen se voi ilmetä hyvin monella eri tavalla. Mutta olennaista on se, että pysähdymme tuntemaan ja tiedostamaan sen, millaisia muutoksen siemeniä olemisellamme istutamme.


Meistä jokaisesta löytyy potentiaali siihen kaikkeen, mitä ihmiskunta tällä hetkellä maapallolla ilmentää. On potentiaali molempiin ääripäihin: kauheuksien
tekemiseen ja syvään itsekkyyteen sekä toisaalta myös potentiaali pyhimysmäiseen toisten palvelemiseen ja hyveellisyyteen. Toinen näistä ”haaroista” voi tosin
toimia vain tiettyyn tasoon ja tiedostamattomuuteen saakka, koska kun syvennymme tarpeeksi syvälle tietoisuuteen, väistämättä eteemme tulee kohta, jossa tämä itsekkyyden itse tulee läpinäkyväksi kuin pakkasaamun kirkas ilma, jonka läpi näämme koko olemassaolon ykseyden kentän, eli minuutemme todellisen luonteen. Mitä itsekkyys siinä vaiheessa tarkoittaa?


Jos tarkastelemme todellisuutta niin kuin se pohjimmiltaan ilmenee, on vain yksi, joka sisältää kaiken olemisen muodon. Ei ole olemassa kuilua, ei ole kahta leiriä. Ei ole
meitä, ei ole heitä. On vain yksi, joka ilmenee eri muodoissa ja eri olennoissa. Se sama minussa, se sama sinussa ja siinäkin tyypissä, jota kohtaan vastustusta ilmenee. Ei ole olemassa niitä, jotka ovat ykseydessä ja niitä, jotka eivät siellä ole, siihen kun tarvitaan jo vähintään kaksi, jotka ovat irrallisia toisistaan. Jos on vain yksi, se
kattaa kaiken, ilman poikkeuksia.


Se, että huomaamme olevamme samanlaisia, tuo mukanaan myötätuntoa ja kuuluvuuden tunnetta.


Se, että huomaamme olevamme samaa, tuo kahtiajaon lopun ja ykseyden tunnistamisen.


Olkoon tämäkin päiväsi täynnä rakkautta, rauhaa ja totuutta.<3


Käsi sydämellä,

Topi

Jos pidit lukemaasi antoisana, vinkkaa artikkelista ystävällesikin.